Vuosi mennä vierähti nopeasti ja taas on aika lähteä kesän suurelle maastopyöräseikkailulle. järjestetysnumerossaan tämä tulee olemaan jo seitsemäs. Kaikki vähintään yhtä hienoja, toinen toistaan ikimuistoisempia.

Tällä kertaa reissuun lähtee Lauri ja Ari. Matkaan lähdetään autolla ja reilussa parissa viikossa kierretään useampi Alppien mailla oleva bikeparkki, käydään ryystämässä raikasta rieslingiä saksan maalla, haetaan uusi hieno kello ranteeseen suoraan pääkallopaikalta ja mitähän muuta pitäisi tehdä?

Tai piti. Mitä muuta pitikään tehdä. Kaikkea piti tehdä, mutta kuten aikaisemmasta bloggauksesta voi salapoliisina päätellä, niin autoseurue kaventu yhteen Arin ottaessa parin kilsan ajoista parin kuukauden palautumisen.

Tässä vaiheessa oli pikaiset päätökset kullan arvoisia. Ja niitähän tuli tehtyä. Ennen kuin Tahkon juhlinnan humala oli laskeutunut krapulalle, olin jo sopinut Kauppiaan kanssa, että lähdetään reissuun jonnekkin.  Lisäksi uusi kyselykierros Failin jäsenten kesken, että onko suunnitelmia vai tehdäänkö niitä, niin Maija tiesi kertoa, että on lähdessä Åreen ajamaan muutaman kaverin kanssa ja mukaan mahtuu.

Arki koitti ja Kauppiaan kanssa viisaat päät yhteen, minne mennään ja mitä tehdään.  Tekopuoli oli nopeesti päätetty, mennään  ajamaan pyörillä. Kohdetta mietittiin muutama minuutti. Kriteerit olivat, että sinne missä on traileja ja halpaa kaljaa! Eli Sloveniaan! Yhteys Jani Hercog nimiseen mtb oppaaseen ja parin päivän päästä reissu lentolippuja myöten selvät. Lisäsokerina Kauppias lupaili, että lähdetään reissuun Pivotin uusilla malleilla!

Sloveniassa on sopivasti samaan aikaan Black Hole Bike Festival. Festeillä on myös EWS Qualifyer kisat, XC kisat ja muuta toimintaa.  Sloveniasta löytyy myös maailman pisin flow traili! 10 kilsaa bermi iloittelua. Luvassa on myös yllätysjuttuja, mistä minulla on pieni huntsi, mutta palataan siihenkin myöhemmin kun tiedetään mitä sieltä tulee.

Kesäspektaakkeli alkaa Sappeen Bike Festeiltä, jossa ajotuntumaa hiotaan neljä päivää. Jonkinlainen maltti on kuitenkin ehkä syytä pitää vielä yllä, jos meinaa seuraavat 3 viikkoa ajaa fillarilla ehjänä.

 

Kuten arvata saattaa, niin reissuista tulen tekemään syväluotaavaa analyysiä kun sen aika on. Tätä odotellessa muistakaa seurata miltei reaaliaikaista tarinointia Instasta ja Facesta!

 

Nyt korjaamaan pyörän jarruja ja ottamaan yksi Gin &  Tonic!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saattaisit myös pitää näistä: