Jouluun on enää 10 viikkoa! Eri maastopyöräseurat ovat järjestäneet monenlaisia kaudenpäätöstapahtumia. Failreaction kuokki Lohjan ja Porvoon päättäreissä.

MTB-Lohja Oktoberfest 2016

Lohjan aktiivinen maastopyöräilyseura MTB-Lohja järjestää joka syksy kaudenpäätöstapahtuman, Oktoberfestin. Eli yhteislenkin, jolle ovat tervetulleita kaikki. Hyvä aika vuoden ensimmäiselle oktoberfestille, olihan jo kuitenkin 17. päivä ja september. Taas oli porukkaa hurja määrä mukana (järjestäjän laskujen mukaan 201 polkijaa). Tarjolla oli siis retkiajoa tasoryhmissä. Tasoryhmät jaettiin vauhdin ja taukomäärätoiveiden mukaan.

fullsizerender
Lähtökuopissa
14324696_10210304717000151_113793456369431284_o
Tärkeintä on, että jo ennen päivän ajoja varmistaa että palautuminen saadaan heti lenkin jälkeen käyntiin. Paikallisen Paloaseman panimon tuotteilla tietenkin.

Ryhmän valinta oli helppoa, niin hyvin oli järjestäjä kuvannut tarjonnan. Valitsin ryhmän osiosta ”sopivasti taukoja” kuvauksella: vaihtelevat maastot, kohtalaisen reipas vauhti ja ajoittaiset voimaa/tekniikkaa vaativat paikat.

Ennen lähtöä ryhmän vetäjä Kimmo vaatimattomasti kertoi keskivauhdin olevan n. 12-14 km/h ja lisäsi, että Stadilaisten ei ole mitään järkeä tulla tähän ryhmään, koska tylsistyvät kuoliaaksi.

Selitys lausahdukselle löytyi varsin pian. Lohjalla ei nimittäin ole ainoatakaan juurta tai kiveä poluilla menoa hidastamassa. Tylsää ei ajaminen kuitenkaan ollut, vaikka juurakkojumppaa ei ollutkaan tarjolla. Mieleen jäi erityisesti pari jyrkempää mäkeä, kaksi reilumman kokoista droppia, yritysportaat ja upeat maisemat.

14361246_722872834518860_8674956224508305577_o
Kuva: Lohja-MTB
img_9823
Kuva: Marika Itävuori

Ensin pyörittiin Talmonmäellä, josta pienen siirtymän kautta g-alueen kumpuileville kallioille ja edelleen kohti huipentumaa, Gunnarlan hiihtomajaa, jossa odotti loimottava nuotio ja makkarat sai lyödä heti tulille. Tauon jälkeen vielä Lohjanjärvelle ja siellä kierros Liessaaren ympäri. Kokonaisuudessaan siis loistavat tapahtuma, hienot maastot ja paljon upeita polkuja ja maisemia!

Approved by Failreaction!

Kokonniemi 24-25.9: SLADI kauden päättärit + Kokkeli Park Sessions 2016

Kokonniemessä pitää majaa seura nimeltä Sladi. Sladin kauden päätössessio oli kaksipäiväinen elämys innokkaimmille kävijöille. Omalta osaltani kokemus jäi yksipäiväiseksi, mutta sitäkin hauskemmaksi. Perus bikepark-ajon lisäksi lauantaina oli huhujen mukaan tarjolla ajanottoa radoilla, Huck to Flat- eli pituushyppykisa sekä burgereita. Sunnuntaina meno jatkui dual slalom -kisan merkeissä.

Dual slalom osoittautui varsin viihdyttäväksi ja jännittäväksi. Rinteen nurmikkoiselle alueelle oli isketty rykelmä aurauskeppejä, kas se olikin kisarata. Slalomiin ilmoittautui parisenkymmentä kuskia ja rataan tutustuminen alkoikin heti ilmoittautumisen jälkeen. Useamman rundin sai ajella ennen kuin pystyi olemaan täysin varma siitä, kummalta puolelta mikäkin keppi piti kiertää. Dual – eli parikisa: parit arvottiin ja ekana maaliin ehtinyt meni jatkoon.

Keppiä kiertämässä. Kuva Tomi Tähti
Keppiä kiertämässä. Kuva Tomi Tähti
Parhaimmillaan dual slalom on kunnon kontaktilaji! Kuva Tomi Tähti.
Parhaimmillaan dual slalom on kunnon kontaktilaji! Kuva Tomi Tähti.

Olipas hauskaa viihdykettä, valitettavasti piti jättäytyä hopeasijalle, koska finaalissa oli vastassa autokuskini, joka starttilaskennassa kysyi että millä aioin päästä kotiin jos voitan…

Bikeparkin reitit olivat loistavassa kunnossa ja etenkin dh-kisarata synnytti ison määrän iloa: monipuolinen, paikoin haastavakin, mutta ennenkaikkea leikkisä! 

Ja paljon jäi taas käymättä…

Ajotapahtumaa oli tänä syksynä tarjolla ihan ennätyspaljon. Kaikkiin tapahtumiin ei valitettavasti ollut mahdollisuutta saada Failreactionin edustusta paikalle, mutta mainittakoon silti vielä Mielakkaan avattu uusi bikepark, jossa paikallinen seura Kymi Anti-Flow järjesti heti aukeamisen jälkeen kauden päätöskisan, Mielakka Cooldown enduron. Kisassa tarjottiin vauhdikas ja helposti lähestyttävä endurokokemus erityisesti niille, joille kisailu on vielä vieraampi kokemus.

Sappee sulki ovensa, samoin moni muu bikepark supisti aukioloaikojaan pelkästään viikonloppuihin. Monen iloksi julkaistiin kuitenkin vielä ilouutinen Klaukkalasta, Tornikeskus aikoo pitää rinteen auki pyöräilijöille läpi talven!

-Maija

Saattaisit myös pitää näistä: