LauriTässä turinaa Alppien valloituksesta vuosimallia 2014 Laurin fiiliksin.
Odotettu kesän pyöräpainoitteinen reissu tuli suunniteltua talvella ja tavoitteena oli ajaa kolmessa eri keskuksessa reilu viikon ajan. Lisätavoitteena oli, että mies ja pyörä pysyy ehjänä. Kaikissa tuli onnistuttua, jotenkuten.
Omalta osalta valmistelut olivat helpot. Pyörään vain karkeammalla kuviolla oleva takarengas Rock Razorin tilalle. Firebirdi ei ollut antanut viitteitä minkäänlaisesta oireilusta, joten muut huollot rajautui normaaliin rasvailuun.
Reissulle ostin pari kappaletta Craftin ajoshortseja, jotka osoittautui aika loistaviksi, mutta ehkä liian heppoisiksi vuorien kivikoille. Tästä syystä käytin melkein joka päivän Foxin dh- shortseja. Investoin myös Evocin FR Trail repun joka oli myös loistava, paras ajoreppu omassa selässä olleista!
Pakkaaminen oli suoraviivaista. Tavarat levälleen sängylle ja sängystä kassiin. Aikaa meni 15min ja lopputuloksena jälleen kerran puolet liikaa ja pari tärkeää puuttuvaa. Suurimpana puutteena oli lämmin vaate illoiksi, koska säitten puolesta kävi oudosti sillä Suomessa +30 ja Alpeilla +15 – +20.
Matkalle meitä lähti tällä kertaa jopa kuusi, seitsemän oli alunperin, mutta harmittava solisluun murtuma karsi yhden reissumiehen pois riveistä. Lopputalvesta asti kaupattiin reissua kaikille jotta mukaan olisi saatu kunnon iskujoukko, ja melkoinen joukko se oli tämäkin seurue!
Lennot ja siirtymät sujuivat tavalliseen tapaan. Eksyttiin heti alkuun kun ei tajuttu, että käytössä olevassa navissa ei ole Sveitsin karttoja ja navi kierrättää meitä pikkukylien läpi. Takasin kun tultiin niin tultiin suoraan Sveitsin läpi ja siinä vaiheessa tajuttiin, että autoa ei kannata vuokrata GVA:n kentältä Ranskan puolelta. Niissä ei nimittäin ole 40 euron arvoista Sveitsin tietullitarraa!
Ensimmäinen ajopäivä Les 2 Alpesissa valkeni hieman harmaana ja epävakaisena joten pörräsimme skenekauppoja läpi. Tunti maltettiin ja sitten todettiin, notta kuivaa on ja traileille! Sitä ajamisen iloa se sitten olikin koko loppu loma!
Viime vuoden kolmikolle rinteet olivat jo pääosin tutut, muutama uus reitti oli tullut lisää ja tänä vuonna pääsi jo ylös jäätiköllekin joka viime vuonna oli lumen peitossa vielä meidän ollessa paikalla. Ylhäällä jäätiköllä kävimme kerran ja matkalla alas laskimme esitteissä mainostetun ”Decente Infernalen” joka sitten olikin vain sairaan jyrkkä, ehkä joku 500m pitkä sepelinen vuoren rinne. Ei tullut hääppöset fiilarit, mutta muutamasta kuljettajasta saatiin sentään veret ulos ekan kerran. Jäätiköltä alas jäi vielä ajettavaa odottamaan ensikertaa. Rinteen loppuvaiheilla koin omat ainoat kalustotappioni. Uusi Hans Dampffi otti kivestä osumaa jota ei litku paikannu. Matkaa alas oli enää ehkä joku kilsa tai kaksi, mutta ei sinne silti yhdellä sisurilla päässyt, vaan eka sisuri antautui noin puolessa välissä. Tänä vuonna ajettiin selvästi enemmän ja nopeammin kuin ennen. Tämän huomasi myös remonttien määrässä, aika paljon kaikkea pientä sattui matkalle koko seurueelle. Suurimpina ovat ehkä haljennut takakiekko ja kasaan painunut Fox DHX.
Tälle vuodelle on rakennettu myös enduropolkuja perus dh rännien rinnalle. Näistä allekirjoittanut piti kovasti. Harmittavasti yksi jota itse odotin oli suljettu ja jäi siis sekin ensi kertaa odottamaan.
Myös aikaisemmin väliin jäänyt punainen reitti Venoscin kylään piti laskea kun sitä oli paikalliset kehunut. Ja olihan se melkoinen ränni! reilu 3km pitkä ja laskumetrejä ”vain” 830m. Tällä laskulla tuli reissun pahimmat miestappiot, jotka eivät nekään kovin kaksisia ollut. Tanko otti kiinni kallioleikkaukseen ja hyppäsin pois ratsailta kun järkyttävä kipu huusi hanskan sisällä. Huuto kun loppui niin huomasin, että kintaan sisältä tulee norona verta. Odottavin fiiliksin riisumaan kinnasta pois joka ei meinannut suosiolla lähteä kun pikkusormi oli jo turvonnut melkoisesti. Osuma ei ollut kuitenkaan odotusarvoaan suurempi, kynnen takaa oli revennyt siivu sormen pintaa pois. Teippiä ympärille ja normaalia varovaisemmin alas, hissillä ylös ja tikattavaksi. 5 tikkiä maksaa 230e.
Tähän kohtaan sattui reissun ainoa kunnon sadepäiväkin. Satoi sen verran reippaasti että fiilikset meni ja lähdimme Grenobleen tutkimaan kauppojen tarjontaa päivän ajaksi. Matkaan tarttui Lezynen pumppu ja hyvä vaikutelma mannereurooppalaisesta idyllisestä arkkitehtuurista joka on jopa vielä muotorikkaampaa ja mielikuvitusta kutkuttelevampaa kuin Pasila.
Sadepäivä taittui voitoksi ja seuraavana suunnattiin Valloireen. Matkalla on aikamoinen nousu, Col Du Galibier joka on myös Tour de Francen korkein kohta, tie kulkee 2645 metrin korkeudella. Valloire oli aivan erilainen kun mihin kerkesi jo Les Deux Alpesissa tottua. Polut olivat oikeastaan kokonaan Enduroa. Itse pidin, mutta porukasta kuului myös soraääniä. Päivä vierähti täällä nopeasti. Aikaan saatiin reilusti kilsoja ja muutamia pannutuksia ja hyviä muistoja. Käymisen arvoinen mesta, mutta ei täällä ehkä montaa päivää jaksaisi olla.
Matkan viimeinen retkikohde on viime vuoden alppireissun pääkohde, joka viime vuonna lumitilanteen takia piti vaihtaa Les Deux Alpesiin, Alpe d´Huez, legendaarisen Megavalanchen kotipaikka. Tämä resortti oli selvästi hiljaisempi kuin L2A ja ne pyöräilijät joita paikalla oli, olivat nakinkuoria. Yksi meidän joukosta menetettiinkin näille kurjistelijoille. Savon Henkka ajeli kaksi päivää ylämäkiä kippurasarvisella Lookilla. Muilta ei oikeen herunut ymmärrystä tälle 🙂
Heti ekana laskuna ajattelimme ottaa oksat pois ja suuntasimme gondolilla ylös asti, aivan huipulle pääsee vain bussin kokoisella korihissillä. Reitiksi valikoitui tietysti musta. Polulla oli niin gnarlyä spottia ei meidän seurueesta ei ajomiestä löytynyt, mutta pääosin ränni tuli ajettua. Loppupäivä tuli ajettua hieman helpommissa. Koitti aamu ja Megan aika! Tätä olin itse nyt odottanut jo vuoden päivät. Kamat kasaan, kaupasta evästä ja pikahuoltotsekkaus pyörille, varmuuden vuoksi vaihdoin taakse jarrupalat.
Hisseillä ylös jännityksen tiivistyessä. Ylhäältä 3330 metrin korkeudesta avautui aika mainiot maisemat! Kelikin sattui sopivasti olemaan ehkä reissun paras! Nokat kohti mäen alkua ja tässä vaiheessa alkoi aivot miettimään monia asioita. Miten proot voi ajaa tän reitin 40 minuuttiin, miten tässä rinteessä voi ajaa yli satasta, miten täältä pääsee alas? Rinteen alku oli aivan *aatanan jyrkkä ja pitkä! Renkaat kohti alamäkeä ja menoksi. Kyllä se siitä sitten sujui yllättävän helposti vaikka raskas olikin! Polun fyysisesti raskain kohta, tasaisilla ei oikeen päässyt ajamaan vaan piti taluttaa ja kintut upposi sohjoon ja lumeen.
Jäätiköltä pois ja rinteillä olevien töiden takia kiertotielle joka alkoi melkoisella nousulla. Nousun jälkeen kivilouhosta alas. Louhoksessa oleva ”polku” oli vain muutama viitta oikeaan suuntaan, ei siinä montaa pyörää ollut aikaisemmin mennyt. Kohdalle sattui eka reissun muutamasta dropista. Videoillahan nämä ei näytä juuri miltään, mutta muistaakseni ei seurueesta kovin montaa ajomiestä löytynyt joka olisi kaikki ajanut. Suurimman osan polun teknisistä kohdista sain minäkin ajettua, joten ei tämä mikään maailman vaikein ränni ole kuitenkaan.
Matkalle sattui kaikenlaista maastoa, jossa jokaisessa oli omat haasteensa. Kuivat nurmikko-osuudetkin oli haastellisia kun niissä kysyttiin kuntoa, paljon poljettavaa. Loppua kohti kuraisuusaste lisääntyi ja Alpe d´Huezin kohdalta kun siirryttiin metsään oli kuraisuus aivan omaa luokkaansa! Tätä ei voi suomessa treenata, ei vaan voi. Kuraisuus jäi taakse ja lopussa oleva metsäpolku oli yksi reitin huikeimmista tykityksistä. Viimeistään siinä alkoi skeptisimmätkin enduron epäfanit hieman iloita. Aikaa kului tunti 58 min. Sillä olisi päässyt Megan alemmissa luokissa puolivälin sijoituksille! Tosin meidän ajassa ei ole lepotaukoja joita tällä kuntotasolla olisi pitänyt muutama pitää.
Kaikki hupi loppuu aikanaan ja niin myös meidän tämän kesän reissu. Vikalle päivälle pisti hieman vettä, mutta hupia riitti silti. Kroppa alkoi olla jo myös melko loppu, joten ajo oli välillä aika hapuilevaa ja virheitä alkoi tulla. Aika lyödä pillit pussiin ja ottaa se kauan kaivattu Gin Tonic!
Viimeisen illan baarireissu oli sitten yllätyksiä täynnä. Aivan kuin oli viimekin vuonna! Baarimikko innostui tarjoamaan shotteja seurueelle siihen malliin että kolmesta paikalla olleesta kaksi hävisi kuningas alkoholille. Raskas viikko ansaitsee raskaan nollauksen!
Ensi vuodelle reissustakin jo muutamia lauseita heiteltiin ilmoille, Itävaltaa, Italiaa yms. Aika näyttää!
