Failreactionin varikkorekka kaartaa sunnuntaiaamuna hyiseen Ojakkalan pitäjään. Luvassa on taidokasta mäenlaskua kahdella pyörällä, kun piikkirenkaat purevat motocross radan spooreihin.

Lapio laulamaan

Vihdin Ojakkalassa olevilla hiekkakuopilla on ajettu jopa motocross kilpailuita ja rännit olivat pyörille hiukan happamassa kunnossa. Reippaalla lapioinnilla saatiin kuitenkin ura siihen kuntoon, että pyörälläkin selvisi mäet alas ilman luunmurtumia. Soraharju oli onneksi niin kuiva, että hiekkaakin pystyi lapioimaan haljenneella lumilapiolla vaivatta.

Arin ajot on niin harvinaisia, että pitää olla aina kuvaaja mukana – Ville

Aki kuvaa ja Faili ajaa, on ollut teemana viimeaikoina ja Arin edellinen pyöräretki oli sattumoisin syksyllä pidetty kuvaussessio Kellokosken kalliovuorilla. Heti seuraavaksi on jo lumi maassa, mutta vauhtia se ei tietenkään hidasta.  Mukava muutaman asteen pakkanen hioi nopeasti ruosteen pois ja taas ajo maistui. Mukana tällä reissulla oli vain Ville ja Ari, kun Lauri vietti aikaa mieluummin Korson poikamieskuoron runohetkessä.

Jälleen kerran Aki taittoi kameran linssin sellaiseen kulmaan, että sankarimme saatiin ikuistettua ameriikan mallilla todella komeisiin otoksiin! Gumball-ralliakin kuvaamassa kiertänyt Aki, on kunnostautunut nyt jo kolmatta kertaa Failin kuvaamisessa, eikä kertaakaan ole jouduttu kuvien saamista odottamaan (saatika kiristämään kröhöm). Eli jos kaipaatte vauhdikkaita otoksia meiningeistänne, niin ottakaahan yhteyttä! Kaikkien onneksi Aki on tulossa mukaan kuvaamaan Faililaisia myös Alpeille! (hän ei ehkä itse tiedä sitä vielä)

Tässä kuvaussession satoa:

Saattaisit myös pitää näistä: