MaijaMaaliskuun alku oli hyvä aika pakata reppu ja poistua loskaisesta Helsingistä ja mennä hätyyttelemään talviunilla uinuvaa Algarvea.
Sen pidemmittä alustuksitta suoraan tapahtumien ytimeen. Saavuin Lissabonin kentälle illalla vähän ennen kymppiä, ralli-fiesta alle ja nokka kohti etelää. Reissun aikana huomasin, että paikalliseen autokantaan verrattuna Fiesta on iso auto! Alkuyöstä motari oli rauhallinen, jos ei lasketa yhtä poliisin ja kaaharin aiheuttamaa takaa-ajo-ampumavälikohtausta, joka pysäytti koko liikenteen. Fiestassa ei luodinreikiä.
Pyörä kasaan ja tutustumaan lähimaastoihin.
Jokamiehen oikeudet eivät ole Portugalissa ihan yhtä kattavat kuin Suomessa, mutta tiet ovat ”julkisia” ja niitä on kaikilla oikeus käyttää. Tie taas on aika suhteellinen käsite, joten hienot lenkkimaastot alkoivat siis heti takapihalta. Pyörälenkin jälkeen raidaus jatkui, heposilla nimittäin. Majoitukseni oli siis tallilla, landella. Ekan reissun oppaana oli entinen jockey ja meno oli sen mukaista. Hevosella pääsee…
53 nousumetriä – 2795 laskumetriä
Toiselle päivälle olin varannut paikalliselta maastopyöräopastuksia tarjoavalta firmalta shuttlepäivän. Vettä tuli taivaan täydeltä, mutta pyörät pakattiin autoon ja auton nokka suunnattiin kohti Monchiqueta. Kävimme puolen tunnin matkalla kahdesti kahvilla, odotellen josko sade taukoisi. Paikalliset eivät harrasta sateen kestäviä varusteita siitä yksinkertaisesta syystä, että Algarvessa ei kuulemma koskaan sada. No sade taukosi tai ainakin vähän hellitti ja pääsimme ajamaan. Mukana oli vahva pohjoismainen edustus, yksi tanskalainen, yksi norjalainen ja minä.
Kolmas päivä, shuttle-meiningillä sekin, mutta aurinkoisessa säässä tällä kertaa. Edellisen päivän vesisade oli pistänyt monet reitit uusiksi ja ekat rundit pitikin vetää vähän jännä housussa koska vesi oli tosiaan muokannut monia rakennettuja paikkoja ja tehnyt syviä spooreja. Pysähtelimme myös korjaamaan muutamat pahimmiksi menneistä paikoista. Tällä kertaa matkassa yksi britti ja minä, opas toki myös.
Neljäs päivä, reilu kolmen tunnin ratsatus on ihan hyvä ohjelma lepopäivälle.
Junnureenit
Viides päivä, pyörän päällä taas. Lauantai, joten shuttle oli varattu täyteen. Britti ja minä, kaksi portugalilaista DH-junnua (8 ja 12 wee), kaksi saksalaista ja opas. Reipasta menoa, ajettiin selkeästi enemmän DH-painoitteisia reittejä pikkupoikien takia. Eli paljon enemmän rakennettuja hyppyjä edellisiin päiviin verrattuna. Vauhdissa onneksi vielä pärjäsin pikkupojille, hypyissä en.
Kampea pyörittämään
Kuudes päivä oli auton lepopäivä, full face vaihtui kevyempään kypärään ja selkäpanssarikin sai jäädä kämpille. Reilu 38 km pedalointi Lagosin rannikkoa kulkevia polkuverkostoja pitkin oppaan johdolla. Hyvää, paikoin varsin teknistäkin alamäkipätkää oli tarjolla, samoin ylämäkeä. Tasamaata sen sijaan ei juurikaan.
Sagres in Sagres
Seiskapäivä tarkoitti omatoimista lenkkiä ”lähimaastoissa”. Eksyin muun muassa keskelle joogaretriittiä ja oletettavasti keskeytin yhden joogin kymmenvuotisen hiljaisuuretriitin kysymällä tietä pois joogakylästä. Löysin tieni Barragem de odiaxerelle, järvelle joka näytti karttatarkastelun perusteella hienolta paikalta. Ja olihan se. Järveä kiersi mukava retkeilypolku, jolla liikkumisen tulkitsin olevan ok, joten lähdin kiertämään järveä… Jossain kohtaa tulin kuitenkin järkiini ja käännyin takaisin, järvi oli ehkä vähän turhan iso kierrettäväksi, varsinkin kun iltapäivällä oli suunnitelmissa lähteä vähän boulderoimaan. Päivän päätteeksi tietenkin auringonlasku ja Sagres in Sagres.
Road trippin…
Kasipäivä oli omistettu fiestalle. Tavarat autoon kohti Lissabonia. Kun oikein yrittää, niin matkaan Lagosista Lissaboniin saa helposti kulutettua yhdeksän tuntia. Pienet tiet, pienet kylät ja isot biitsit avainsanoina. Koska autoni luokiteltiin isoksi autoksi, katsoin oikeudekseni ajaa sen illalla rekkaparkkiin ja muutama tunti autossa nukkuen ennen lennon lähtöä, kentälle siis puoli neljä yöllä, joten hotelli tuntui vähän typerältä. Hyvät oli unet!
Sipsien voimalla – brittiläinen lounas
Mutta sellainen retki tällä kertaa, kuvat kertokoon enemmän kuin tämä tynkä sanailu. Paikallinen shuttle-firma The mountain bike adventure tarjosi kerrassaan loistavaa palvelua. Omistajana ja oppaana siis brittiläinen Jim, entinen kilpakuski. Vauhdikasta ajoa oli siis tarjolla, mutta pojat myös kiltisti aina odottelivat mua. Mukaan otettiin korkeintaan kuusi asiakasta, eli turhaa säätämistä ja odottelua ei ollut juurikaan. Ajopäivä alkoi aamulla 9:20 ja paluu oli vähän päivästä riippuen, mutta minään päivänä ei ennen klo 17. Päivän aikana pidettiin lounastauko, niin sanottu juustosämpylä- ja sipsitankkaus, mutta erittäin kelpomaisemissa.
Reitit oli hyviä, monipuolisia ja vahvasti endurohenkisiä, joitain hauskoja rakennetumpia hyppylinjojakin löytyi. Kaikki ajamamme shuttle-reitit sijaitsivat Monchiquen alueella ja laskivat alas eri puolille Monte Fóiaa. Opas oli todella pätevä, ei selitellyt turhia, mutta kertoi oleelliset dropit, rollit ja tiukat käännökset. Pari kohtaa käytiin katsomassa jalkaisin, eikä ollenkaan turhaan. 20 – 30 minuuttia oli reittien keskimääräinen pituus. Alustana oli kaikkea kivilouhikosta aina turvemaiseen pehmeään höttöön, kuulalaakerihiekkaa ja veri sliperi and stiip -kallioita unohtamatta. Itse en hypyistä juuri perusta, mutta Jimin rakentamat hypyt olivat todella hienosti tehtyjä, jopa minä aloin vähän tykkäämään hyppimisestä kun hyppyrit heittivät hyvin. Ainiin ja tosi hienoja rolleja oli Jim myös rakentanut. Ja melkein kaikille paikoille löytyi chicken line, itse kuitenkin hämmästelin, että jouduin käyttämään niitä todella harvoin.
Reitit tuntuivat siltä, että pyöräilijä oli tehnyt ne pyöräilijöille, suurella sydämellä!
Ja isona bonuksena matkassa oli autokuski Mike, joka hallitsi järjestelmäkameran käytön. Kuski ajoi siis reittiemme varrelle ja napsi kuvia hurjan määrän. Ei siis mitään turhia pysähdyksiä kännykkäkuvaussessareihin, vaan pelkkää ajoa ja puskassa lymyävälle kuvaajalle hymyilyä. Reissun jälkeen sain omaan käyttööni yli 90 kuvaa, ei huono lisä. Lähes kaikki nämä kuvat ovat siis Miken ottamia.
Loppukaneettina suosittelen tätä kohdetta erittäin lämpimästi kaikille!
FB: https://www.facebook.com/TheMountainBikeAdventure/
Tarjoiluehdotus
Lopuksi vielä tietenkin ruokasuositus. Tuore pastel de nata ja paljon kanelia päälle. Ja kyllä, näillä tosiaan voi elää!
