Tällä viikolla käväisin työmatkalla Iisalmessa ja Varkaudessa. Ja kuten aina, fillari oli autossa mukana. Koskaanhan ei voi tietää milloin tekee mieli käydä vähän pyöräilemässä. Matkustan työssäni paljon ympäri Suomea ja yritän parhaani mukaan elää normaalia arkea myös työmatkoillani. Auto on siis lastattu täyteen harrastusvälineitä ja työt tehdään, mutta illat ovat minun aikaani ja käytän ne, kuten käyttäisin ne kotona ollessani.

Ilokseni huomasin, että fillari ei tälläkään kertaa ollut turhaan mukana!

Mutta mitä tekee pyörällä vieraassa kaupungissa, kun ei tunne polkuja?

Multisporttia multitalenteille

Iisalmelle olimme jo valmiiksi suunnitelleet illan treenin, multisport-treeni, johon sisältyisi pyöräilyä, suunnistusta ja uimapatjoilla uintia. Ei siis muuta kuin keskustassa pyörän selkään, reipasta tahtia hiekkateitä pitkin kohti Paloisvuorta, jossa kiintorastit sijaitsivat. Ajatus oli lukita pyörät ensimmäiselle rastille puuhun, juosta loput rastit läpi, palata pyörille ja polkea kiertotien kautta takaisin lähtöpaikalle.

Paloisvuoren infotaulua katsoessani sitten huomasin, että alueellahan on merkittyjä maastopyöräreittejä reilut 11 km. Pakkohan se oli siis tsekata nekin läpi ja suunnistusosuuden jälkeen kävimmekin sitten koluamassa suurimman osan näistä mtb-reiteistä.

Reitit oli merkattu puihin valkoisilla/harmailla maalatuilla merkinnöillä. Merkinnät olivat erittäin selkeät, mutta koska reitit risteävät monesta kohtaa, eikä mitään kulkusuuntia ollut merkitty, oli tällaiseen aluetta huonosti tuntevan aika haastava koostaa reiteistä mitään järkevää kokonaisuutta. Hortoilimmekin sitten pätkän sieltä, toisen täältä ja varsinaista flowta ei saanut päälle missään kohtaa. Eipä reittien kiertosuunta kyllä selviä kaupungin nettisivuilta löytyvästä kartastakaan, joten ehkei kiertosuunnalla ole väliä.

Kartta muuten löytyy täältä.

Paloisvuoren alue kokonaisuudessaan oli aika teknistä juurakkoa ja kivikkoa, etenkin tasamaaosuuksilla. Mutta kaikki kohdat olivat silti ajettavia ja kivoja, reipasvauhtisia alamäkiosuuksia löytyi useampiakin. Jos kunnon uphill-challengea haluaa, niin hissilinjaa menee aika säpäkkä polku ylös, siinä sai reidet hyvin hapoille.

Nämä kaksi pientä kaunotarta ihastuttivat ja ihmetyttivät Iisalmelaisia vastaantulijoita.

Reitistön eteläisellä osuudella, eli tuolla 5-tien toisella puolella emme sitten käyneetkään, se on kuulemma reitistön helpompi osuus, mutta nämä ovat vain kuulopuheita.

Pyöräilyä olisi voinut jatkaa vielä pitkäänkin, mutta aikataulu sanoi, että on pakko siirtyä uimapatjailun pariin. Siitä ei sen kummempaa sanottavaa, video kertokoon kaiken tarvittavan.

uimapatjailu

Kotimatka yhden pysähdyksen taktiikalla

Seuraavana aamuna ajoin (autolla) Iisalmelta Varkauteen, duunijuttuja siellä muutama tunti ja lounaan kautta kotimatkalle kohti Helsinkiä. Ajelu alkoi aika nopeasti puuduttaa ja aloin miettiä pitäisikö pysähtyä Lahden Tiirismaalle pyörälenkille tai ehkä Vierumäen Juustopolulle. Pysähdyin pikaisesti googlettelemaan reittisuosituksia ja huomasin, että Heinolan kaupungin nettisivuilla oli kartta merkitystä maastopyöräreitistä. Mistään en löytänyt tietoa reitin pituudesta, mutta päättelin kartasta (ilman mittakaavaa), että täytyy sen olla joku ihan siedettävä matka. Siispä auto parkkiin Heinolan RantaCasinon parkkipaikalle ja pyörä alle. Mitään infokylttiä ei reitistä ollut, mutta rantaraitilla näin sinisiä reittimerkkejä lyhtypylväissä ja liikennemerkeissä ja päätin luottaa onneeni, että ne olisivat kyseisen reitin merkintöjä. Ja niinhän ne olivat!

Reitti oli kokonaispituudeltaan hieman yli 35 kilometriä ja niin hyvin merkitty koko matkalta, että kertaakaan ei ollut epäselvää mihin mennä. Siniset teippaukset, ja maalaukset viitoittivat tietä ja aina risteyskohdissa oli myös sinisiä nuolia osoittamassa suuntaa. Reittikartan löydät täältä.

Reitti oli monin paikoin vauhdikasta hiekkatietä, metsäautotietä ja kelkkauraa, mutta single trackiäkin löytyi melkoisesti (paljon enemmän kuin uskalsin toivoa). Maasto oli kumpuilevaa harjumaastoa, jossa muutamia ärhäköitä nousuja ja sitäkin enemmän vauhdikkaita laskuja. Mitään kovin teknistä ei reitille osunut, mutta vauhdista pääsi nauttimaan (onneksi oli lycrat päällä!) ja Kippasuon frisbeegolfradan seutuvilla reitti oli, kuin olisi ajanut loputtoman pitkällä pump trackillä.

Reittikarttaan merkattu ”vaativa reitti” –osuus piti tietenkin ajaa läpi ja vaativuus osoittautui muutamaksi aika jyrkäksi kivikko-juurakkonousuksi. Vastaavia vaativia laskuja ei reitillä kuitenkaan ollut, mikä oli tietenkin hienoinen pettymys. Tällä reittiosuudella keskinopeus noin yleisesti putosi puoleen, sillä maasto oli selkeästi juurakkoisempaa ja hidaskulkuisempaa. Vaativalle reitille ei kuitenkaan tarvitse lähteä, vaan kohdassa pääsee oikaisemaan lyhyempää reittiä, mutta siitä reittiosuudestahan minä en nyt siis tiedä mitään.

Pakollinen QOM-hehkutus! 😀

 

Erittäin isot kiitokset sekä Iisalmen että Heinolan kaupungeille siitä, että ovat luoneet tällaisia reitistöjä ja vieläpä ylläpitävät niitä ja pitävät merkinnät hyvässä kunnossa.

Käyttäkää ihmiset näitä meitä varten tehtyjä reitistöjä hyödyksi ja ottakaa pyörä aina mukaan, minne ikinä menettekin!