Nyt on se päivä, kun ehdit ensimmäisen kerran kone sylissä sohvalle sitten elokuun alun. Maanantai, urheilun täyteinen viikonloppu takana. Ruumiin jokainen lihas kipeänä on aika viettää ansaittua lepopäivää ja muistella kaiholla mennyttä kesä, sen reissuja ja hetkiä joina lihaskipuja ei tunnettu. Vai tunnettiinko sittenkin? No siitä on niin kauan, että aika on kerennyt kullata muistot.

Elokuun alussa lastasimme kolmen ihmisen pyörät ja ajokamppeet pikkuruiseen Ford Kugaan ja suuntasimme kohti Turun satamaa. Aamulla heräsimme Tukholmasta ja iskimme navigaattoriin suunnaksi Järvsöön. Kuten arvata saattaa, navi oli ihan pihalla, mutta onneksi kuski oli kartalla ja pääsimme kuitenkin perille Järvsöön bike parkkiin juuri hissien auettua.

Day #1

Järvsöö osoittautui aivan mahtavaksi pit stopiksi matkalla Åreen. Pikkuinen kukkula (Suomen mittakaavassa valtava vuori), tuolihissi ylös ja paljon rakennettua bermi-hyppy-bermi -reittiä alas. Itsehän olin istunut reissua edeltävät kaksi viikkoa moottoripyörän selässä, joten ensimmäinen ajopäivä Pivotin ohjaksissa oli pientä hakemista ja maalajeihin tuli tutustuttua vähän normaalikävijää tarkemmin. Mutta aurinko paistoi ja mieli oli korkealla, nautitaan nyt tästä, kun Åressa kuitenkin sataa.

Pessimisti ei pety. Saavuimme Åreen ja kas, osittain lumihuippuinen tunturi siinsi edessämme ilta-auringon kajossa. Kämpillä meitä odotteli kaksi suihkunraikasta miestä, jotka olivat saapuneet paikalle omia reittejänsä. Ilta-jallun jälkeen oltiinkin jo valmiita unille, kaikkia jännitti seuraava aamu ja tulevat ajopäivät isossa ja ihmeellisessä Åressa, kukaan porukasta ei siis ollut aiemmin käynyt mestoilla.

Day #2

Vettä tihuttaa, tuulee ja koko mäki on sumussa. Kotioloissa olisin kaksi kertaa harkinnut lähteäkkö mäkeen, mutta ajamaan tänne on tultu, joten ei muuta kun sadetakkia niskaan ja hissilipun ostoon. Yllätykseksemme huipulle vievä gondoli oli auki ja päätimme, että nyt jos koskaan! Isot pojat olivat nimittäin kertoneet, että huippu on aina sumussa, siellä tuulee ja sataa lunta ja sinne pääseminen on harvinaista herkkua. Huipulle siis ja sumuahan riitti. Tuuli oli niin kova että hiilikuitupyöristä ei kannattanut päästää irti, sillä tuuli yritti temmata ne mukaansa. Sumu vaikeutti hieman reitin löytymistä, mutta kun reittimerkinnät viimein löytyivät, oli niitä sen verran tiheästi, että seuraava merkintä pilkotti sumussa ja pysyimme reitillä. Puolivälissä rinnettä näkyvyys jo parani ja tuulikin helpotti sen verran, enää ei tarvinnut polkea alamäessä.

Lopulta keli ei ollutkaan niin kehno, vettä ei juuri sadellut ja sumukin väistyi iltaa kohden, hissit tosin menivät jo siinä vaiheessa kiinni.

Day #3

Taas sataa. Mutta kun kello lähestyy hissien aukeamisaikaa, saderintama kaikkoaa. Sumu on poissa. Ja huipullekin pääsee, taas!

Lopputulemana aurinkoinen päivä, vaan ei t-paitakeli kuitenkaan. Kivoja ja monipuolisia pätkiä, yhdeltä reitiltä löydettiin myös lunta. Porojakin oli siellä täällä. Kovaa ajoa koko päivä, kuvat kertokoot enemmän.

Day #4

Kuntoilupäivä. Porukka jaetaan kahtia ja osa lähtee polkemaan Mullfjälletille ja osa hissimäkeen. Olen lähtenyt tänne ajamaan hissimäkeä, joten mukana on vain umpikypärä, nyt Mullfjället-retki kuitenkin houkuttaa ja onneksi Otolla on mukana tyylikäs uusi POCin avopotta, jonka saan lainaan.

Reittivalinta Mullfjälletille tehtiin retkeilykarttojen, Stravan ja Suunnon heat mappien perusteella. Ihan hyvän reitin valitsimme, mutta eteneminen oli paikoin todella hidasta ja pyörää sai kantaa selässä useampiakin osuuksia. Kiireettömällä tahdilla ja kahvitauolla saimme reissuun kulumaan viitisen tuntia ja matkaa kertyi huikeat 18,5 km.

Maisemat olivat upeat alamäet pitkälti free ride -tyyppistä loilottelua pitkin sammalmättäitä, kanervikkoja ja vesiuria. Märkää riitti ja ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin kokeilemaan sellaista uutuuslajia kuin alamäkisuopyöräily.

Päivän keli oli aivan huikea, kalpeanaamat (lue Pasi) naamioivat itsensä aurinkorasvalla, eikä sekään riittänyt. No pitäähän se lomalla vähän aina ihoa polttaa.

Sivumainintana sanottakoon, että hissillä pääsi huipulle myös tänä päivänä.

Day #5

All out, eli stravakuningattaruudet ja –kuninkuudet haltuun ja paljon hienoja kuvia, siinä tavoitetta päivälle. Harmi vaan, että kuvaamaan pysähtely ja aikaa vastaan ajaminen eivät ihan kulje käsikädessä.

No, Sini ja Otto tuuttas menemään kovalla vauhdilla koko päivän. Meidän stravasta piittaamattomien sunnuntainautiskelijoiden oli tarkoitus ajella smuuttia polkua, jotta Laurin olkapään osaset pysyisivät kasassa vielä viimeisen päivän, mutta kas kummaa, ”tää on se mahtava reitti, ajetaan tää” ja jokainen mahtavuuden muistijälki johti kunnon enskaryskäyspätkälle ja olkapää huusi kuolemaa jo parin runin jälkeen.

Reissun ainoa rankkasade yllätti pyöräilijät juuri kun olimme aikeissa suunnata lounaalle. Saimme siis pienen lisäkirityksen kohti lounasraflaa. Vanhemmalle reissukansalle viimeiset ajot oli siinä ja ajohanskat lyöty tiskiin. Nuorempi väestö painui vielä mäkeen sateen tauottua, rakennetuilla pätkillä oli edelleen miltei kuivaa, joten hyvää ajoa saatiin vielä parin tunnin verran ja koskaanhan ei voi ajaa sitä viimeistä ajoa…

Lopputulemana Åre oli meille hyvä, kelit osu nappiin ja reitit olivat hyvässä kunnossa. Tänne voin palata. Kuvat kertokoot enemmän kuin tämä lyhyehkö tekstikyhäelmä.

Day #6

Kotimatkasta ei suuria kertomuksia ole luvassa, tällä kertaa Pasi ja Otto tulivat navigaattorin huijaamiksi. Mutta ehtivät kuitenkin laivaan, viimeisinä tosin. Ruotsin laiva on aina ruotsin laiva, etenkin autokannen alla…

Kiitos retkestä reseptikerholaisille, lasagne kuuluu höystää Jallulla ja kampanisuille on olemassa vain yksi oikea resepti.

-Maija