Kun kampi kääntyy jo kovasti, voi olla hankala keksiä enää mitään päivitettävää. Onneksi tähänkin löytyi RideMoresta ratkaisu, kun varustukseen saatiin lisää hiilikuitua. Ukkojen kenkiin laitettiin uudet Sidas-pohjalliset!

Kun olet 120 kg kevyt kuski, niin alkaa kaikenlaista pientä vaivaa ja kolotusta ilmentyä nivelistöön. Koska uusia laakereita on vaikea vaihtaa lonkkiin ja polviin, on tarkasteltava sitä miten askel kantaa. Itse olen haikaillut custom pohjallisten perään pidemmän aikaa ja törmäsin tällaisiin jossain ulkomaan reissulla. Nimellinen 150USD hinta jätti kuitenkin ostoksen vielä odottamana itseään, mutta Mikolla löytyvät Sidaksen 3D pyöräilypohjalliset maksaa vain 69€. Voiko tällaisista olla mihinkään? Sitä tässä nyt sitten testataan.

Pohjallinen grilliin ja jalkaa päälle

jalan pohjan muodon testaus
Aluksi tarkastetaan jalan muoto

Onko jalka littana vai holvikaari liian suuri? Melko näppärä masiina printtaa jalan pohjan muodon näkyviin ja kertoo samalla miten painotus jakautuu jalan eri osiin. Laurin räpylöistä voidaan tulkita, että hän juo liikaa giniä ja että paino on enemmän oikealla jalalla. Jalan muoto näyttää vielä kohtuu hyvältä.

Ennen muotoilua grillataan pohjalliset sopivan lämpöisiksi
Pohjallisen muotoilu jalkaan
Tämän jälkeen pohjallinen asetellaan muottiin jalan alle

Laurin pyöräilylenkinpuhtaat kintut saivat hellää hoivaa, kun mikko asetteli ne pehmeiden kumityynyjen päälle painamaan pohjalliset muotoutumaan.

Pohjallinen muotoutuu 5min
Muotoilu on rankkaa hommaa

Kun pohjallinen ja jalka on aseteltu, niin pitää niitä painaa 10 minuuttia hieman kyyryssä asennossa. Ei mikään helppo homma, kun reisilihakset on kadonneet taivaan tuuliin.

Ensipuraisu

Ensimmäiset pari lenkkiä pohjallisilla on nyt takana ja itselläni ne on tuntuneet hyviltä. Ikään kuin jalan päkiä, jolla pääasiassa poljen, olisi pienessä kupissa kengän sisällä. Eli oma tuntuma on, että jalka tukeutuu hyvin. Kenkänä mulla on tennarityyliset Five Ten Hellcatit, jotka on melko jäykät jo valmiiksi.  Lisäksi ajan shimanon SPD lukoilla.

Kun polkiessa pohjalliset tuntuvat selkeästi tukevan paremmin, niin ”vapaalla” tunne on hieman eri. Yleensä ajan autolla reitin päähän ja ajokengät on jo silloin jalassa. 20 min ajon jälkeen jalat tuntuvat hieman kihelmöiviltä, joten löysästi jalassa heiluvana pohjalliset ei tunnu hyvältä.

Snifffffffffffffff

Laurin kokemukset ensimmäiseltä lenkiltä oli sellaiset, että illalla jalkapohjat oli kosketusarat. Ehkä pohjalliset tarvii hieman lisää sisäänajoa, joten palaillaan asiaan kun on hieman enemmän metrejä takana.

Edit/lisäys: Viiden lenkin jälkeen pohjalliset tuntuu jo hyviltä ja ennen pohjallisia vaivanneet pohje-jumitukset ovat poissa. Eli näitä pohjia ei enää pois vaihdeta!

Sidas 3D pohjalliset

https://youtube.com/watch?v=p95Mw-4wUQY

Tässä videolla pohjallisia demotaan vielä tarkemmin. Hyvä puoli näissä on se, että kun jalan virheasennot alkavat korjaantua, niin pohjalliset voidaan muotoilla uudestaan, jolloin ne soveltuvat paremmin uudenmuotoisiin jalkoihin.

Näitä kannattaa käydä muotoilemassa itselleen Konalan Ride Moressa.

 

Saattaisit myös pitää näistä: