Lauantaina ajettiin Fiskarssin uudenkarheilla reiteillä kauden päätös enduro kilpailu. Pitkän kuivan jakson jälkeen lauantaiaamu alkoi vesisateella joka kasteli reitit liukkaiksi.  Sade oli loppunut jo aamuyöntunteina joten päivä oli sumuinen, kostea ja kylmä. Keli ei kuitenkaan tuntunut haittaavaan pyöräilijöitä vaan paikalle oli saapunut reilusti toistasataa ajajaa. Kisan ajajakokous pidettiin aamupäivän puolella ja heti sen jälkeen ensimmäiset päästettiin reitille. 

Kilpailu alkoi prologiksi nimetyllä pätkällä, suoraan keskustan viereiseltä kukkulalta.  Reitti oli nopeaa hyväpohjaista laskua, muutamalla kapeammalla metsäpolkuosuudella ja päättyen nopeaan liukkaaseen peltorataan.  Prologin jälkeen  ensimmäiselle erikoiskokeelle siirryttiin pari kilometriä. Ensimmäisellä ”EK”lla ei ollut mitään normaalista teknisestäpolusta eroavia haastekohtia vaan tasaisen nopeaa kiemurtelevaa alamäkivoittoista polkua.

Toiselle ek:lla olikin sitten jo ensimmäinen ”haastekohta”.  Kalliolta alasajaminen puolenmetrin pudotuksella  kivien väliin tai vaihtoehtoisesti hitaampi ja tasaisempi ulkolinja jossa vaarana osua kantoon jos pyörä ei pysy oikealla linjalla. Tätä seurasi vielä hieno lyhyt ja jyrkka alamäki osuus johon päästäkseen piti ohittaa mänty tiukassa offcamper kulmassa.  Luulempa kyseinen kohta aiheutti eniten ”oho” tilanteita ja kaatumisia.

Kolmas EK alkoi hienolla bermi ja hyppyri osuuksilla jossa osaavimmat kuskit tekivät helposti useamman kymmen sekunnin erot hitaimppiin nähden, tämän jälkeen reitti jatkui  vielä mm. pitkospuilla.

Neljäs EK alkoi tasamaalla olevalla ”rock gardenilla” joka näytti tuottavan monille vaikeuksia.  Eräs kilpailija lähti jo startissa juosten kantamaan pyörää kohti kivikkoa. Tämän jälkeen reitti jatkui vielä todella nopealla alamäki osuudella ja päättyi tiukkoihin S-mutkiin jyrkässä rinteessä jota maustoivat esiin tulleet liukkaat juurakot.

dav

Kaikki erikoiskokeet prologia lukuunottamatta olivat osioita punaisesta Rövarberget reitistä joten halutessaan kuka vaan voi mennä ne ajamaan.

Omalta osaltani kilpailu meni lyhesti ottaen näin:

Aamulla satoi vettä johon en ollut varautunut, pyörässä oli kiinni 2.2″ kapeat xc-renkaat.  Renkaat on litkutettu, joten en viitsininyt niitä alkaa vaihtamaan vaikka leveämpi ja isompi nappula olisi ollut parempi liukkalla kallioilla ja juurissa. Ajeltiin kaverin kanssa paikalle, ilmoittauduin harraste sarjaan ajamaan.

( harraste ajaa yhden kierroksen, prologi+4 ek:ta. Yleisessä kilpasarjassa ajetaan sama vielä toiseen kertaan.)

Prologi lähti vähän jähmeästi liikkeelle, ei flouta löytynyt.  Runtatessa alaspäin reittiä, oikeaan polveen tuli äkillinen kipu jota vähän säikähdin.  Myöskin reittille oli tehty nauhoilla yllättävä yli 90asteen käännös jossa liuùin jarrut pohjassa ohi mutkan.  Lopun pelto osan pääsin kuitenkin vahdilla maaliin.

EK1 meni yhtä käännöstä lukuunottamatta hyvin,  ajoin tiukkaan oikeaan mutkaan liian sisältä jolloin eturengas tökkäsi ja kääntyi 90 astetta , jalkamaahan ja uudelleen liikkeelle, siinä paloi muutama extra sekuntti. Myös  tällä reitillä olisi voinut oikaista yhden mutkan tulemalla alas jyrkältä kallionta ”suoraa linjaa” mutta en muistanut tätä vaihtoehtoa ja ajoin 10metriä pidemmän kiertolinjan.

EK2 meni mielestäni oikein hyvin paitsi tein yhden linjavirheen kalliolla jossa jouduin ajamaan reitin reunassa olevien kivien ylitse että en olisi kaatunut.  Pari sekkaa ehkä paloi tässä.

EK3  meni kohtuullisesti, bermeissä koitin ajaa reippaasti ajotaitojeni mukaan, hypyt rullasin läpi kaadon pelossa ja loppuosan pitkospuille tulin liiankovaa, jossa jarrutus johti horjahdukseen ja vauhti kuoleentui täysin.  En kuitenkaan tippunut pitkospuilta vaan pääsin jatkamaan maaliin.

EK4 meni ilman sen kummenpia kohdeltamisia ja olin maalissa ajoon tyytyväinen.  Yksittäisiä aikoja en kuitenkaan ole verrannut muiden aikoihin että paljonko tuli takkiin milläkin pätkällä.

Palautin chipin ja järjestäjä kysyi ” Täh, ajoitko sä harrastesarjan ? Me kirjattiin sut yleiseen. Pahoittelut.”  Näin ollen en ole tuloksissa ollenkaan , paitsi yleisen keskeyttäneenä.

Aika oli kuitenkin 10.29, joten tällä olisi irronnut harrastesarjan pronssia neljän sekunnin häviöllä toiseksi tulleeseen. Vähän jäi hampaankoloon ensivuodelle.

 

dav