Menneenä viikonloppuna pidettiin Pussy Camp Sappeen Bike Parkissa. Pussy Camp on leiri, joka on luonnollisesti tarkoitettu vain naisille. Pyörällä rymyämisestä kiinnostuneet naiset ympäri suomen oli koottu yhteen ja tarjolla oli korujen ja hepeneiden sijaan alamäkiajoa down hill- ja endurohengessä. Tytöissäkin on paljon potentiaalia fail reactioneihin.

Pussy Camp sai ensiesiintymisensä kesällä 2015, jolloin osallistujamäärä yllätti kaikki kun paikalle ilmaantui 40 naista, onko Suomessa näin monta alamäkeä ajavaa naista? Nyt homma oli ankarassa nousussa, tapahtuma myytiin kaksi kertaa loppuun ja osallistujia oli 70 (seitsemänkymmentä!!). Tasoryhmiä oli yhteensä kuusi, kolme enskassa ja kolme DH:ssa. ONKO SUOMESSA NÄIN MONTA ALAMÄKEÄ AJAVAA NAISTA?

Valmentajakaartikin on saanut vahvistusta ja joka tasoryhmässä saatiin osaavaa ja laadukasta valmennusta Suomen kovimmilta enska- ja DH-nimiltä.

Myös sponsorikattaus on kova: Sappee Bike Park, Small Balls Production, Loose Riders Finland, Sportax, Hi5Bikes, Velvet Jyväskylä, FOX, GreenStreet, Fitline, Easy Fit ja SMI clth.

Tämä tarina on tosi, ja se on kerrottu Miss Pussy 2016 toisen perintöprinsessan näkökulmasta. Oma valmistautumiseni campille alkoi tottakai Fail reaction tyyliin pajalta. Stongaa piti lyhentää 3 cm (koska Lehikoisen Matti käski). Aiemmat kokemukseni hiilikuitustongan katkaisusta ovat Ameriikasta, silloin stonga katkesi lihasvoimin, nyt tarvittiin sahaa. Ride Moreen siis silmiä räpsyttelemään Tompalle, että ehtisitkö vähän jeesiä? No, kuten arvata saattaa ”ei mulla tässä mitään… paitsi noi 32 kokoomista odottavaa fillaria”, joten pyörä pukille ja saha käteen (Tompalle). Itse sain toimia suihkupullon käyttäjänä. Sinänsä vaativa tehtävä, sillä suoriutumisestani oli kiinni sairastammeko hiilikuitupölyn aiheuttamaa keuhkosyöpää tai mesotelioomaa kymmenen vuoden päästä.

Tällaista jälkeä tulee, kun stongan katkaisuun ei ole saatavilla sahaa.

Noh, nyt itse leiriasiaan…

Suurin osa mimmeistä saapui Sappeelle jo perjantaina. Porukkaa majoittui ainakin neljässä mökissä, yhdessä asuntoautossa ja osa valmentajista oli luonnollisesti laitettu telttaan. Perjantaina tarjolla oli Original Gorillaz kehonpainoharjoittelua Kim Hämäläisen vetämänä. Itse en kerennyt paikalle erinäisten autonpakkausongelmien vuoksi, mutta mimmit valittelivat treeniä kovin tehokkaaksi, ainakin pyöräilijän sielu, ranteet, keskivartalo ja takareidet joutuivat koville (omat reiteni olin saanut jumiin jo torstaina tehdyllä suorin jaloin maastavetotreenillä).  Muuten perjantai-ilta menikin sitten oman mökin turvassa parin hyvän oluen ja sisustusjuttujen äärellä.

Rannejumppaa Kimin johdolla. Kuva: Elise Kulmala

Kun mimmit pakkaa pyöriä, on hyvä olla mukana myös vähän ilmastointiteippiä.

Kun naiset sisustavat…

Lauantaihin herättiin kaatosateen piiskatessa ikkunoita. Olen aina ollut vannoutunut hyvän sään pyöräilijä ja olin oikeasti aika kauhuissani miettiessäni S-linjan puulaitureita ja DH-linjan kivikkojuurakkoa. Mutta eipä siinä auttanut, hymy naamalle, puuro ja kahvi tuulensuojaan, ketjuihin rasvaa, rengaspaineet sopiviksi, sadetakki niskaan ja hissilipun noutoon. Homma starttasi ns. ajajakokouksella, jossa annettiin pääpromoottoreiden Elisen ja Sallan toimesta käskynjako ja tarpeelliset infot päivän kulusta. Ryhmät saatiin kasaan ja lähdettiin mäkeen. Itseni sijoitin ryhmään DH2, eli me keskinkertaiset, jossa valmentajina toimivat kokeneet DH-kuskit Kadi ja Ville.

Lauantaina tosiaan satoi. Kuva: Timo Kananoja

Team DH2. Kuva: Kadi Alber

Märkää, mutta mutaista

Aloitimme treenit S-linjasta, joten potentiaali faileille oli kerrassaan loistava. Homman idea oli, että käveltiin pätkä radasta, käytiin läpi ajolinjat ja jarrupaikat, katsottiin mallisuoritus ja sitten ajettiin paikka itse pariin otteeseen, saatiin palaute ja siirryttiin seuraavaan kohtaan. Ajolinjojen ja jarruttamisen merkitys korostui potenssiin viisitoista kun tarjolla oli märkääkin märempää puulaituria, juurakkoa, kivikkoa, mutaa ja paljasta kalliopintaa. Ville ja Kadi näyttivät monta nopeaa ninjalinjaa, joita en olisi itse ikimaailmassa tullut pohtineeksi.

Ja yllättävää kyllä, noita linjoja ajamalla meno tosissaan helpottui. Omasta ajosta ei voi vielä sanoa että se olisi ollut uusilla linjoilla nopeampaa, koska ninjalinjojen muistaminen ja niihin tähtääminen oli paikkapaikoin aika vaativaa ja kartturia olisi tarvittu kerran jos toisenkin… Oheisessa videossa tyyppiesimerkki siitä, miten linja voi yksinkertaisesti unohtua kesken matkan. Mutta alas päästin yhden perk**een ja omalle suoritukselle nauramisen siivittämänä. (Videot Kadi Alberin käsialaa)

”Ville, näytä mallisuoritus. Hitaasti!”

Seuraava harjoitusrata meidän porukalle piti olla DH, mutta jotenkin yhteisellä päätöksellä päätimme soveltaa ja siirtyä FR4-reitille, jossa myös tarjolla vähän kivikkoa, juurakkoa ja isohko laiturihyppyri. Taas sama homma: ensin linjat teoriassa, sitten käytännössä. Välillä teoria kohtasi käytännön, välillä ei sinnepäinkään.

FR4 on yksi omista suosikeistani, nopea, paikkapaikoin tekninen ja sitten aina se yhtä kuumottava laiturihyppy…. Parhaat oivallukset omalle kohdalleni olivat lopun mutainen kivikko, jonka olen tähän asti ajanut asenteella ”silmät kiinni ja toivotaan parasta”, nyt kun ajamiseen tuli joku tolkku, niin silmätkin pysyivät auki. Lisäksi uskalsin ekaa kertaa hypätä reitin lopussa olevan pikkuisen step up -hyppyrin. Jotenkin nuo vastapattihyppyrit, pienetkin, ovat aina mulle ihan hirveitä henkisiä haasteita. Nyt varmaan moni miettiikin, että onko siinä pikku hyndässä muka joku vastapatti…

Sitten lounastauko. Nälkä oli hirmuinen ja tarjolla oli Huipun lounas, perus kotiruokaa, paitsi että omassa kotonani en tarjoile keitettyjä perunoita kylmänä al dente. Muuten lounas teki sen mitä piti, eli täytti mahan ja ravitsi ruumiin hetkellisesti.

Lounaan jälkeen siirryttiin FR2-reitille, eli bermiajoa ja hyppyjä. Nyt maasto oli selkeästi helpompaa, joten keskityttiin enemmän ajotekniikkaan, asentoon ja hyppyristä ponnistamiseen. Pari tuntia samaa mäkeä sai riittää, joten lähdettiin vauhdittelemaan lopuksi vielä Icebreakerille, joka olikin sitten päivän mutaisin reitti. Pyörä kyllä tiesi mihin mennään, eli rennosti vaan reippaassa sladissa alaspäin mudan roiskuessa selkään.  Hissien sulkeuduttua pyöränpesujono olikin melkoinen.

Rapatessa roiskuu.

Raparallia

Tänne on tultu voittamaan!

Luvassa oli vielä Pussy Camp awards, eli perinteiseen tyyliin hirveä määrä tapatuman sponsorien tarjoamaa materiaa laitettiin jakoon. Jokaisesta ryhmästä palkittiin henkilöitä erinäisistä saavutuksista, kuten ”ninjalinjat”, ”face down ass up”, ”pokemonjahdissa”, ”wtf?” jne. Itse sain kunnian pokata palkinnon ryhmäni tyyliguruna, ja nyt ei puhuta ajotyylistä, vaan vaatteista. Aina on mietitty vaatteet ja värit kuulemma vimpanpäälle. No, kait siitä on kiittäminen mustaa, joka sopii yhteen kaiken kanssa. Sain upean Loose Riders ajopaidan, joka tosin oli pinkki – pitänee siis asioida kauppiaan kanssa. Saisikohan Pivot Phoenixin pinkkinä? Meinasin saada toisenkin awards-tittelin: jaossa oli titteli nimeltä ”ADHD”, ja mun nimi kajahti valmentajamme Villen suusta niin reippaasti, että… Mutta tyylikkäästi kieltäydyin kunniasta, koska palkintoja piti riittää muillekin ja olin jo saanut yhden palkinnon.

Lopuksi jaettiin vielä miss Pussy (camp) -palkinnot. Missin tittelin nappasi ihana Inkeri, toiseksi perintöprinsessaksi kruunattiin minut ja kolmannen perintöprinsessan tittelin nappasi itseoikeutetusti Fail Reactionin oma tyttö Karin. Missititteleiden ansaitsemiseksi tarvittiin luonnollisesti hymyä, naurua ja ylitsepursuavaa positiivisuutta.

Karin pääsi kotiin, niin Ville varasti heti kaikki Miss Pussy  -palkinnot. Kuva: Ville Varis

Mökille oli vielä järjestetty yllätys, GreenStreetin raakakakut ja skumppaa.

Huikeen hyvää minttusuklaa-raakakakkua Green Streetiltä. Kylkeen tietty skumppaa! Kuva: Elise Kulmala

Ilta meni sitten Sappeemaisen kosteasti, eli paljusta ja mökistä toiseen surffaillessa. Jotkut ehtivät käydä myös melomassa yön pikkutunneilla. Melominen on toki erinomaisen hyvää vastapainoa alamäkiajolle, hartioihin on hyvä saada vähän liikettä…

Paljua ja palautusjuomaa. Kuva: Elise Kulmala

Dagen efter

Aurinkoa täydeltä taivaalta, voiko ihanammin sunnuntain enää alkaa? Mökin siivous (ei niin ihanaa) ja mäkeen. Tosin aikamoista sähellystä oli taas tarjolla ja enpä ehtinyt kuin yhden laskun ajaa ennen puoltapäivää. Klo 12 alkoi nimittäin mr_awesome:n aka Vesa Silvánin oppitunti ”iskunvaimennusta tytöille”. Yllättävän moni oli aiheesta kiinnostunut ja toi pyöränsä paikalle Vesan säädettäväksi. Omaani Vesa ei luonnollisestikaan säätänyt, koska säädöt olivat Vesan tuomion perusteella täydelliset, kiitos Osmon. (Pari viikkos sitten Bike Festeillä pyöräni säädöt saivat myös Matti Lehikoisen hyväksynnän, joten niiden täytyy olla oikeasti kuosissa!) Myös Karinin säädöt saivat kymmenen pistettä ja papukaijamerkin (et Ville turhaan valvonut koko edellistä yötä pyörää säätäessä).

Vesa johdattamassa mimmejä iskuvaimennuksen saloihin. Kuva: Karin Pasanen

Mäessä oli myös sunnuntaina paljon naisia ja ajaminen oli hauskaa. Onnistuneita tuplauksia ja hyppyjä osui omalle kohdalle vahingossa useampikin. Hyvän ajopäivän keskeytti ukkonen ja kaatosade, joten päätimme pakata kamat autoon ja lähteä ajelemaan kotia kohti.

Fail reactionin naisjaosto: Karin ja allekirjoittanut. Kuva: Karin Pasanen

Järjestelyiltään Pussy camp 2016 oli varsin onnistunut kaikkinensa: homma toimi, aikataulu piti, fiilis oli korkealla ja kaikilla näytti olevan kivaa. Superiso kiitos Elise ja Salla ja kaikki muut tapahtuman eteen duunia tehneet!! Uskon että jokainen leiriläinen voitti itsensä useammankin kerran viikonlopun aikana ja oppi jotain uutta ajamisesta. Paikalla oli oikeasti huikea jengi, jonka asenne oli ihan kohdillaan.

Mint weekend, niinku tässä skenessä kuuluu sanoa!

-Maija