Vaikka olen näillä kulmilla jo muutaman vuoden ehtinyt asustaa, en ole paikallisiin polkuihin sen paremmin päässyt tutustumaan. Uuden innon löydyttyä muutama mukava ränni on Järvenpään alueeltakin löytynyt.

Tänään uskaltauduin ensimmäiselle kimppalenkille, kun joka keskiviikkoinen Järvenpään Ladun kimppalenkki starttasi Paavonpolun kuntoradalta.

Uuden porukan myötä koko alueen polkuverkosto aukesi ihan uudella tavalla. Yksin ajellessa ei ole osannut edes aavistaa, että vieressä menee hienoja neulaspolkubaanoja.

Reitti vei tänään Järvenpään kuusikoiden neulaspoluilta Lemmenlaakson luonnonsuojelualueelle ja sieltä aina jäkälän vuoraamille kallioille. Alustaa oli siis tarjolla moneen makuun.

Läskitraktorit kärjessä

"Erämaapolulla" on kuivaa kangasta
”Erämaapolulla” on kuivaa kangasta

Tämän päivän neljästätoista osanottajasta puolet ajoi läskipyörillä (mikä ihmisiä vaivaa?). Tällaista vanhaa endurokettua nuo metsätraktorit hieman ihmetytti ja varsinkin niiden vauhtiin oli totuttelemista.

Oma ajotaidot kun on mitä on, niin olisin kaivannut tipan menevämpää polkua ja vauhtia teknisiin kohtiin. Nämä paksurenkaiset kamelit kun tuntuivat menevän paikasta kuin paikasta samaa tasaista vauhtiaan, niin itse tökki ja töpeksi hieman liian hitaassa vauhdissa.

Ehkä ensi kerralla, kun polut on tutumpia, niin omakin vauhti on parempi. Jos uudet polut kiinnostaa, niin kannattaa seurata Järvenpään Latua facebookissa ja tulla mukaan. Porukka oli mukavan oloista ja poluilla riittää tilaa kaikille. 🙂

Saattaisit myös pitää näistä:

4 kommentti

  1. Morje,
    kiva kuulla, että polut kelpasi ja vieläpä aiheesta on juttuakin tehty !!

    Tuona keskiviikkona tosiaan mentiin keskiviikkolenkkejä ajatellen vähän vähemmän käytettyä ”erämaapolkua” ja sitte käytiin sekoilemassa Käsisskogenin kukkulalla ja lopuksi seikkailtiin jotakin lähes umpeen kasvanutta metsäautotietä onnistuneesti takaisin sivistyksen pariin.

    Läskipyörien traktorimainen eteneminen on totta, koska niillähän pääsee mistä vaan. Lujaakin voidaan ajaa, mutta näillä kimppalenkeillä se ei ole itseistarkotus, koska muita pyöräilijöitä ei ole tarkotus jättää metsään 🙂 🙂

    1. Juu pitkän matkan vauhtia ei tarvi lisätä, ei kunto kestä 😉 Eiköhän nuo hitaatkin kohdat ala menemään, kun taas opettelen ajamaan 🙂

      1. Ja meijän jengillähän on monenmoisia makkara+pullakahvilenkkejä viikonloppuisin,kunhan nää kesälomat on ensin lusittu pois ja päästään taas ”arkeen” kiinni 🙂 🙂

  2. Ari, MTB-Järvenpää ajelee myös, yleensä Varastomaalilta torstaisin 17:30 ja sunnuntaisin 9:00 ja muutoinkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Säännölliset porukkalenkit ovat tosin viime aikoina olleet vähän hiljaisia mutta muuta ajoa sitten ollut enemmän.
    Jos haluat, laita fillarifoorumin kautta numerosi vaikka minulle (TuomasR) niin lisään sut whatsup-ryhmään, johon fillarifoorumin keskustelu on aika lailla siirtynyt.
    http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?35026-MTB-J%E4rvenp%E4%E4/page2740

Kommentointi ei ole käytössä.