Italiassa kaikki onnistuu.

Failreaction kesäspektaakkeli numero viisi. Viisi vuotta Failreactionia ja viisi kesäretkeä. Retki on siinä mielessä ikimuistoinen, että ensimmäistä kertaa lähtijöitä Failin riveistä oli yksi, mutta retken aikaan jäsenistö on ollut innokkainta ja aktiivisinta kuin koskaan! Riveistä on kuulemma kuulunut huutelua, että TahkoMTB 60km on lyöty kalenteriin jo ensi vuodelle…? Minä, Lauri lyöttäydyin Ridemoren porukan matkaan, jotta pääsee isolle mäelle ajamaan.

Kaikki alkoi tyypilliseen tapaan. Näyttää hyvältä, mutta pinnan alla muhii. Hyvissä ajoin hommasin varaosia, kumit, pelit ja vehkeet matkaan, mutta päivää ennen lähtöä piti räjäyttää pyörä osiin.

Mikko soitti kaupalta, että nyt olisi uudenmallin linkkuja hyllyssä, laitetaanko kiinni Italiaan? Tietysti laitetaan! Puoliksi pahvilootaan pakattu pyörä kainaloon ja Konalaan. Paikan päällä pyörä atomeiksi ja uudet linkut kiinni. Kaupan päälle testiin tuli uusi iskari, Rock Shox Monarch Plus RC3.  Uusi kuitutanko ja stemmi oli jo etukäteen tullut kiinnitettyä ja Onzan Ibex+ Citius (molemmat Enduro Casing) kumit väännettyä kiekoille.  Kaupalla ollessani, totesin pahvilaatikon olevan vanhan aikainen tapa matkustaa, ostin Evocin pyöräkassin ( Vuokrataan edukkaasti jos on tarvetta!!)

Matka sujui kohtalaisen ongelmitta, vaikkakin Finnair teki parhaansa, että heti alusta asti vituttaisi.  Pikkubussit haki matkalaiset Nizzan kentältä ja täystasakaasua kohti Finalea. Aamupalasta kun oli jo aikaa niin nälkä vaivasi matkalaisia, onneksi bussit pysähtyivät Coop kauppaan, että saatiin säkkikaupalla olutta ja Limonchelloa!

Eikä aikaakaan kun Jyväskylän Sedät näytti junioreille miten reissuun lähdetään! Jokke avasi kioskin josta tuota herkkunektaria sai lasiin ja liukuputkiin. Eka ilta meni siis törpötellessä. Itse odotin innokkaampana ajoja kuin krapulaa niin osasin ottaa iisisti!

Majapaikka oli vuoren rinteellä oleva vanha symppis maatalo josta on tehty majatalo.  Tätä voi suositella muillekkin, mutta oma auto helpottaa oleskelua kyllä melkoisesti! Matkaa lähimpään ruokapaikkaan on noin 2km, Finale Borgoon 7,5km ja Finale Marinaan noin 10km, kaikki pelkkää ylämäkeä.

Ennakko-odotukset Italian treileistä oli sekavat. Enskamaisia, jotkut puhuvaivat flowsta, jotkut sanoivat, että luukipukivikkoa ja kaikkea siltä väliltä. Seitsemän ajettua päivää kyllä kertoivat ensi kertalaiselle Italian kävijälle millaisia ne olivat. Aivan super siistejä!

Ajopäiviä kertyi siis 4+3. Miltei joka päivä ajettiin eri kylässä ja joka lasku ajettiin eri polkuja ja paljon jäi vielä ajamatta. Korkeutta oli parhaimmillaan noin 1200 m. Ylhäällä on metsää jossa on todella smuuttia polkua ja nopeus on kovaa. Puut on lähellä ja jokaisen hypyn jälkeen on bermi tai puu vastassa joten hypyt pitää imaista. Pähkäiltiin, että oisko ne valuvan veden takia, että ei lähde bermit karkuun veden mukana? Rinteen keskivaiheilla on usein miten sekalaista pusikkoa ja alemmaksi tullessa maasto kuivuu, jyrkkenee ja kivikoituu. Nimi Rock Garden tuli todella tutuksi. Itselle kivikot maistui, kaikille ei.

Aika paljon on vesiurien tms pohjalle tehtyjä polkuja jotka menee laidalta laidalle. Näissä oli hienoa ajaa lujaa ja antaa flown viedä! Paljon oli myös vastaavien urien läpi tehty kompressiokohtia joissa otettiin reisistä ja rintalihaksista kaikki irti. Näissä yksi matkakumppani läjäytti itsensä kuopan pohjalle ja stongan mutkalle. Pari päivää reidessä erottui jarru/vaihdekahvat kuvio. Pari lepopäivää palautti ajosankarin takasin riveihin.

Polkujen pituus vaihteli 10-60 min välillä. Ylös noustiin aina shuttlella. Vaikkakin osa porukasta kävi myös ajamassa polkulenkkejä, niin itse en semmoiseen hömpötyksiin mukaan lähtenyt. Ylämäkeä saa polkea kotonakin riittämiin!

Omassa ajossa oli aluksi takertelua mutkissa ja bermeissä. Toka vikana ajopäivänä koin ” ahaa” elämyksen ja soimasin itseäni, että miten hemmetissä voi unohtaa talven aikana miten maastopyörällä käännytään??!! Aivan käsittämätöntä. Kirosin itseäni, että miksi en ajanu niinkun ennenkin, miksi ajoin päin vi**ua? Valaistuksen jälkeen vauhti kasvoi ja ajo maistui entisestään! Viimeisen päivän Defender Tourilla ajo maistui ja koko päivän olin yhtä hymyä. Tämä reissu oli muutenkin ehkä hienoin koko reissulla! Plussilla ajaville varoituksen sana, ne eivät mahdu kaikkiin trailereihin ja jos ei mahdu, jää kyyti saamatta.

Shuttlen mukana kulki aina opas. Pääasiassa meillä oli oppaana Lorenzo.   Tätä mainiota heppua voi suositella! Homma hoitui aina! italiassa hommat hoituu aina! Esimerkkinä viimeisen illan sumuisuudesta johtuen hukkasin puhelimeni eikä mitään käryä minne. Veikkasin drinkkibaaria tai taksia. Tai jotakin näiden väliltä. Majatalon Sonja sai ravintelin omistajan kiinni (välillä oltiin jo menossa tämän ex vaimon luokse kysymään oikeaa numeroa…) ja selvisi, että puhelin ei ole siellä. Koitin soittaa puhelimeen, ei vastausta. Soitin parin tunnin päästä uusiksi ja taksikuski vastasti. Sanoi, että homma on hoidossa, olisi tuonut puhelimen joka tapauksessa minulle kun parin tunnin päästä on tulossa hakemaan meitä lentokentälle! Jumantsuikkeli! Taas on puhelimen taskussa!

Toka vika päivä oli rankin, ei ajosuoritusten takia vaan ihan rehellinen uupuminen. Torkahdin jokaisen shutteletuksen aikana, torkuin tauoilla, torkuin missä vaan. Muutamaa muuta myös vaivasi flunssa ja kaikkia pelotti vatsataudin pelko jonka leviäminen toisesta suomalaisleiristä oli vain yhden nuolaisun päässä. Itselläni taudit jäivät onneksi kokematta.

Ruoka ja tarjoilu oli koko reissun ajan 10/10. Ykkösenä mieleen jäi 28 euron illallismenu kangasservettiravintolassa johon kuului viinit ja ruuat. Seitsemän alkupalaa, kaksi pastaa, kaksi pääruokaa ja kaksi jälkkäriä. Loppuun vielä suun pesu Grapalla ja kahvilla. Koko viikon ajan prosecco maistui, viini virtasi ja oluita arvosteltiin, unohtamatta satunnaisia, mutta toistuvia Limonchelloja. Lounaiksi syötiin vain noin kuuden ruokalajin kattauksia. Lounaan jälkkäriksi pirtuun upotettuja, mausteilla, kuten chilillä maustettuja sokeripaloja. Hulluja nuo italialaiset!

Kalusto kesti eikä oikeastaan ongelmia ollut. Alussa vaivasi renkaiden sortamisen aiheuttamat burppaukset ja pienet polvikosketukset maahan, mutta se ratkesi kun muisti joka aamu tarkastaa ilmanpaineet renkaista. Viimeisenä päivänä raksautin pinnaa poikki ja jossakin vaiheessa otin puun kanssa kontaktia niin, että uuden kuitustongan pää musertui ja grippi katkesi. Muutaman kerran löystyi takavaihtaja. Renkaat kesti, Onzalle täydet pisteet! Aika hemmetisti paremmat kumit kaikin puolin kuin esim Schwalbet joiden elinkaaren saa katsoa kellosta.  Mikon Procoretettu Switchblade kärsi yhden pienen repeämisen joka hoitui mukaan lyöttäytyneen Tuomaksen repusta löytyneelle paikkarasialla. Opas oli ihmeissään kun suomipojat laittoi viisi baria maastokumiin ” NO NO! It will explode!” Ja vielä enemmän ihmeissään kun seuraavaksi sinne laitettiin vielä lisää, mutta paineita olikin enää reilu yksi bar.

Lopputulemana reissu oli mitä mainioin. Tuli uusia ystäviä ja reilusti uusia muistoja. Kunto kesti, pyörä kesti ja taidot kohentuivat. Finale Ligure on ajomiesten ja -naisten paikka. Jos mtb touhut kiinnostaa niin tämä paikka pitää kokea. Ranskan bike parkeissa on hieno ajaa, mutta tämä oli parempaa, erillaista parempaa. Siellä pärjää vaikka ei olisikaan mestari. Siellä pärjää jo mainiosti jos osaa dropata eikä pelkää kivikkoja. Ihmiset paikan päällä ovat mukavia ja auttavaisia. Vaikka aluksi on semmoinen olo, että mitään ei tapahdu, pitää vaan luottaa siihen, että kaikki hoituu, sillä aina ne hoituu! Muut suomalaisleirit jotka olivat paikalla samaan aikaan todistivat myös sen, että tänne mahtuu puoliset ja perheet mukaan. On rantoja ja on nähtävää. Välillä voi sitten pujahtaa päiväksi (tai viikoksi) ajamaan.

Reissun motoksi muodostui ”kuin viimeistä päivää” ja sitä se oli, viimeiseen päivään asti.

Osa kuvista on törkeästi ryöstetty muilta, kiitos niistä 🙂 Ja lisäilen kuvia tähän postaukseen jos niitä maailmalta saapuu.

Kuvia ja tunnelmia löytyy myös Facebookista ja Instagrammista . Pistäkäähän seurantaan!

Seuraavaksi meidät tapaa Sappeen Bike Festeiltä! Siellä nähdään, tuu lämäseen ylävitonen!