Ja sitähän riittää. Sitä pyykkiä. Sen verran kuraista oli.

Paikallinen kosteikko
Paikallinen kosteikko. Kura oli kuitenkin helppoa ajaa. Se ei tarttunut juurikaan pyörään ja kuran alla oli aina kovaa joten rengas puri hyvin. Alpeilla kuvan mukainen kuraosuus olisi pysäyttänyt pyörän kokonaan, kuran liimautuessa kuin takiainen kiinni joka ikiseen koloseen.

Viimeksi tuli käytyä Tahko MTB:ssä vuonna 2011 jolloin tuli luvattua että ei tänne enää tarvitse tulla. Välivuodet tuli käytyä alpeilla ja ne reissut oli mahtavia. Tämän vuoden reissu ajottuu elokuulle joten hätäpäissäni tuli luvattua, että Failreaction tekee paluun. Puolet porukasta lähti matkaan, loppujen keksiessä erinäisiä syitä poissaololle.

Perjantai-illan huumaa
Perjantai-illan huumaa

Saavuin paikalle perjantai aamulla ja oli mukava huomata, että eteenpäin on menty! 2011 ei perjantaina ollut mitään toimintaa koko Tahkon kylässä, nyt oli täysi markkinameininki aamusta asti ja musiikki soi. Huomasi tulleensa suureen urheilujuhlaan eikä synkeään XC-kurjisteluun.

20150627_090704

Ilmoittautumisen ja pienen takajarrun säädön jälkeen totesin olevani valmiina koitokseen. Parin tunnin päästä loppuseurue, Ilkka puolisoineen ja salainen agentti paksupyörällä saapui paikalle ja meille tyypillinen show alkoi.

Golffin avausta
Golffin avausta

Jotta volkkarin oven saa auki kun jättää avaimet sisään ja ovet päättää lukkiutua, kannattaa varustautua grillipihdeillä ja parilla muovisella rengasraudalla. Itse ehdotin kiveä noin 10min yrittämisen jälkeen, mutta se yleisavain ei oikeen ottanu kannatusta. Grillipihdit tuotti tuloksen noin puolen tunnin päästä!

Ilkka alkuspurtissa
Ilkka alkuspurtissa
Salainen agentti poistaa alkujännistystä
Salainen agentti poistaa alkujännistystä
Alun noususta sykkeen maksimiin., Kiitos kuvaajalle!
Alun noususta sykkeen maksimiin., Kiitos kuvaajalle!

Ensimmäiseen huoltoon asti ei oikeen ajo kulkenut. Jalat painoi, porukkaa meni oikealta ja vasemmalta ohi ja lähinnä vaan vitutti. Muistui elävästi viime kerta mieleen. Muiden ohittelu ei ressaa onneksi yhtään, parempi että menevät ajoissa eivätkä sitten kiukuttele selän takana kun tunkkaan mäkiä ylös. 40 km kintamilla sain aikaiseksi aivan jäätävät krampit jalkoihin ja makoilin hiekkatiellä kymmenisen minuuttia. Repusta löytyi yksi manga joka auttoi jonkin verran tilanteeseen.

Velliä
Velliä

Ison ruhon raahaaminen ylös ei ole mitään hupia, saatikka lasten katseltavaa, mutta alas on mukavaa tulla. Jarrukahvat poikki ja muna-asentoon. Paitsi ei. Jokainen joka oli juuri puskenut ohi, oli nyt edessä jarrulaikat punaisena. Ja sekös ärsytti, ensin hikoilet ja pihiset ylös, että saisit palkinnoksi ajaa riemusta kiljuen alas, mutta ei. Liian hiljaa ajaminen on tökkivää ja huteraa ja monen monta kertaa oli lähellä piti keissit liki. Päin ajamista, pari hyvin alkanutta otb:tä yms. Nurin asti en kertaakaan päässyt. Laskuista pääsin onneksi kuitenkin noin puolet ajamaan oman mielen mukaan. Kinahmi2:n ja loppulaskun taisin muutamasta pamauttaa jonkin verran törkeästi ohi, sortsit siitä. Loppulasku itsessään oli mukavampi kuin aikaisemmin. Tasavarma muna-asento, reilu 50kmh tauluun ja enskamaista siksakkia alas. Maistui.  Kyltissä luki 1km maaliin ni tuli muutama nuotti naurettua ääneen, sen verran hyvää fiilistä pisti! Maaliviivalla vielä vähän tailwhippiä ja mökille gintonicin ääreen!

20 km takana, vituttaa.
20 km takana, vituttaa.
40 km takana, vituttaa ja krampattaa
40 km takana, vituttaa ja krampattaa

Viime kerrasta oppineena panostin ajon aikaiseen energian saatiin tällä kertaa. Viimeksi tuli naposteltua vain pari banaaninpalaa huolloista ja pari mukia urkkajuomaa. Nyt mukana oli 1000kcal edestä geeliä ja muuta ja huollosta parit banskut päälle. Geeleistä jäi tosin puolet reppuun.

Eväshetki
Eväshetki

Osallistumismaksun ollessa saman verran kuin mitä on esim Pass Portes Du Soleil oli  odotusarvo kova huoltojen suhteen (karvas pettymys oli kuitenkin tiedossa). 70 eurolla saa euroopassa kokonaisena paahdettua sikaa, fondueta, raclettea, punaviiniä, olutta, limppareita, ilmakuivattua kinkkua, juustoja, hedelmiä, kermaisia patoja yms yms syödä mielin määrin noin 10 eri huoltopisteessä jossa bändit soittaa musiikkia ja skene kuhisee muutenkin kuumana. Suomessa sai suolakurkkua ja tyhjiöpakattuja vohveleita ja vettä nimeltään urheilujuoma. Ihan muutama pykälä on vielä oppimista tällä saralla suomalaisella järjestäjällä! Osallistujamäärä on kuitenkin samaa luokkaa ja niin on hintakin.

Polttoaine
Polttoaine

Olihan Tahkolla sentään jotain mitä ei maailmalla saanut! Jälkikäteen sai syödä mahansa täyteen ehkä pahinta kanapastaa mitä koskaan on eteen lyöty! Toivottavasti edes kokkia hävetti.

Verrattuna reittiä suureen maailmaan, on siinäkin mielestäni oppimista. Tahkolla reitti valitaan siten, että ylämäistä tehdään niin vaikeat, että ei edes kovimmat aja jokaista kohtaa ja lisäksi vielä niin kapeat, että jos yksi jalkautuu, 123 muutakin jalkautuu. Ison maan reitissä on osimoilleen yhtä paljon poljettavaa ylöspäin, sillä erolla että joku on osannut käyttää päätään ja ne on leveitä tasapohjaisia baanoja joissa pääsee vaikka 5-10 kuskia vierekkäin. Tasamaalla ja eritoten alamäkeen mennäänkin sitten reikäpäänä, niinkuin kuuluukin.

Tässä vaiheessa alkoi jo hymyilyttämään
Tässä vaiheessa alkoi jo hymyilyttämään
Lopussa jo melkein naurattaa!
Lopussa jo melkein naurattaa!
Pesin ketjut
Pesin ketjut
Ensi vuodelle tarjoiluehdotus ajon jälkeisestä safkasta. Maistui.
Ensi vuodelle tarjoiluehdotus ajon jälkeisestä safkasta. Maistui.

Palautuminen kesti aika pitkään. En tunne laisinkaan omaa kroppaani. En osaa sanoa koska on hyvä ja koska ei. Fiilis oli mitä mahtavin niin lähdin seuraavan viikon keskiviikkona RideMoren kimppa-ajoon ja sain karvaasti todetä, että ei, ei vielä ole jalka palautunut. Sykkeet hakkasi tapissa heti alusta asti, ajo lipsui, väsytti, ei voimia jaloissa. 1,5h kärvistelin ja sitten piti viheltää peli poikki. Keskisyke oli tuolla ajalla reilu 10 enempi kuin noin muuten olisi ollut ja olo kauhea. Tätä palautumislajia ja suoritusta edeltävä + suorituksen aikana suoritettavaa syömistä voisi joku koutsi tulla meillä opettamaan!

Kimppakivat edessä
Kimppakivat edessä

Tilitys ja nillitys seis. Olen kuitenkin taas ensi vuonna Tahkolla. Voi perse.

Kaikesta tästä innostuneena käykää osallistumassa Imatra MTB:hen ja heti perään tykätkää meistä Facebookissa!

Saattaisit myös pitää näistä: